Sinnillä, vaikka varpaissa kipristää!


Julkaistu: torstaina 22. tammikuuta 2015


image (36).jpgKirpeässä pakkassäässä valloitettiin torstain kampanjakiertueella Oulun pohjoisosaa. Vuorossa Jääli, Kiiminki ja Ylikiiminki. Reippaan ulkoilun ohessa saatiin varpaita lämmitellä sisätiloissakin. Ilta päättyi vanhan hirsipirtin rauhoittavaan tunnelmaan Ylikiimingin Vepsänkylällä. Neljän tilaisuuden päivä oli antoisa, liikuttiinhan Samille erityisen tutuilla seuduilla.

Iltatilaisuuteen saapuivat myös Paavo Saarela ja Juhani Ukonmaanaho. Nämä pitkänlinjan yrittäjät tietävät mistä puhuvat, kun keskustellaan yrittäjyyden toimintaedellytysten parantamisesta. Heidän näkemyksensä kohtasivat Samin näkemysten kanssa. Yhdessä muotoutui selkeät keskeiset keinot nostaa yrittäjyyden kautta työllisyys nousuun. 



image (43).jpg


- 17°C :) K-market Jääli. Siitä se kenttäpäivä lähtee liikkeelle.
Sami ja Vesa Nylander valmiina lainaamaan korvaa ihmisten asioille.
Ja syntyihän sitä keskustelua mukavasti. Kansalla on asiaa kun vain
kuuntelijoita löytyy.

image (44).jpg

 

Suomen Kipu ry:n aluejaoston vertaistukiryhmän vetäjä Pertti
Latvalalla oli sairaanhoitajalle asiaa. Latvalan huoli oli
vakuutusyhtiöiden toiminta potilaskorvausasioiden hoidossa.
Vuosittain joutuu taistelemaan korvauksista. Prosessi on työläs ja
turhauttava. Asia selvitetään!

image (39).jpg


Hirsitalokauppias Veeti ihasteli miten "kauppa" käy tulitikuilla
mukavasti. Hyvää teki päästä välillä pakkasesta jututtamaan 
ihmisiä S-market Kiimingin sisätiloihin.

image (41).jpg

Mitäkö tehdään? Kuunnellaan ja jututetaan ihmisiä, jotta olisi
ensikäden tietoa missä maa makaa. 

image (38).jpg

Ylikiimingissä päästiin "lämmittelemään" grillin viereen.

image (37).jpg


Benjam Nylander otti grillihomman hoitoonsa. Makkaran
kääntövuorossa tällä kertaa isä Veeti.
image (47).jpg

 

Väkeä kävi grillillä mukavasti kylmästä kelistä huolimatta.

image (46).jpg


Illan tilaisuudessa Vepsällä oli leppoisa tunnelma. Välillä kyllä
innostuttiin niin, että asia esitettiin seisaaltaan :) Puheenvuoro
talon isännällä. Esa Hiltusta demostraatio hymyilyttää.

image (45).jpg
Naisilla mielenkiintoiset keskustelut. Venäjän tilanteesta tällä kertaa.

image (36).jpg

 

Työllistämisen kynnys alas, verotus alemmas, säätelyn purkua ja
paikallista sopimista. Siinä yhteiset lääkkeet etenkin pienempien
yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi. Yrittäjyys puhutti
Vepsällä erityisesti.

image (42).jpg


Vaalikeskustelut voi ottaa myös rennosti. Lasse Hertteli otti osaa
keskusteluun kyleltään.

 

 

 

 

 

 



© 2017 Copyright Sami Pikkuaho