Kaupunginjohtaja Pennanen ja nuoret tsemppasivat Rotuaarilla Samia


Julkaistu: lauantaina 7. helmikuuta 2015


Rotuaari kaupunginjohtaja.jpgOulun keskustan sydän, Rotuaarin kävelykatu oli perjantai-iltana vilpoinen paikka. Samin tukitiimin operoima katutapahtuma sai liikkeellä olevaa väkeä kuitenkin pysähtymään vaalityöpisteelle. Kahvia tarjottiin toistakymmentä litraa viluisille vieraille. Kaksi tuntia mennä vilahti kymmenissä keskusteluissa ja iloisissa tapaamisissa.

Kaupunginjohtaja Matti Pennanen pistäytyi työpäivän päätteeksi tsemppaamassa aktiivista kampanjaa. Hyväntuuliselle Pennaselle maistui kuuma kahvi kotimatkan lomassa. Pitkää päivää painaa ahkera kaupunginjohtajamme.

Erityisen tsemppaavaa oli monien nuorten porukoiden antama kannustus aktiiviselle kentällä kiertämiselle. Monet olivat huomioineet talven aikana Paremman arjen kampanjan näkymisen eripuolilla Oulun kaupunkikuvassa.

Varttunutta väkeäkin kävi ajatuksia vaihtamassa. Ilta oli loistava mahdollisuus kuunnella ihmisten näkemyksiä ajankohtaisista asioista. Erittäin asiallista ja positiivista keskustelua! 


Rotuaari nuoret tsemittaa 2.jpg
Peukut ylös! Kyllä on fiksuja nuoria aikuisia. Politiikka kiinnostaa ja 
mielipiteitä löytyy. Kiitos tsemppauksesta!

Rotuaari nuoret yrittajat.jpg

 
Yrittäjäkolleegoiden tapaaminen. Tämän yrittäjäparivaljakon kanssa
ajatukset meni yksiin. Luit aivan oikein, yrittäjiä he ovat! Nuoria
sellaisia. He ovat myös kauppakorkeakoulun opiskelijoita.

Samuli Sistonen ja Lauri Luostarinen perustivat yhdessä kolmannen
opiskelukaverinsa kanssa yrityksen joka tuo laatukahvia maailmalta
Suomeen ja suomalaisille yrityksille.

Yrittäjyyden edistäminen ja nuorten yrittäjyyden mahdollisuuksien
parantaminen on Samille keskeisiä ja sydäntä lähellä olevia asioita. 
Hieno keskustelu. Kiitos kampanjan tsemppauksesta. Onnea ja
menestystä! Yrittäjyydellä Suomi nousee!

Rotuaari vakea.jpg
Tuttuja kävi paljon tervehtimässä ja kannustamassa. 

Rotuaari kahvitus.jpg


Kahvia meni kiivaaseen tahtiin. Uutta termaria tiskin alta jakoon.

Rotuaari tiimi.jpg


Tukitiimistä tapahtumassa hommaa pyörittämässä Pekka Simonen,
Päivi Tuomivaara, Sami, Riku Savela, Iida Savela ja Rebekka Pikkuaho.
Ja hauskaa oli!

Illan päätteeksi kokoonnuttiin laajemmalla joukolla kampanjan
välitsekkauspalaveriin. Ensiviikosta näyttää tulevan tiivis viikko. 

Viikonloppu levähdetään :)


© 2017 Copyright Sami Pikkuaho