Ihmisläheistä kohtaamista Rotuaarilla - Korvat auki!


Julkaistu: lauantaina 13. joulukuuta 2014


Rotuaari1312_Oiva_Sami_Riku.jpgMissä mennään, kerro mielipiteesi? Näillä kysymyksillä kokoomuksen ehdokasjoukko tukitiimeineen jalkautui vilkkaalle Rotuaarille korvat auki. Glögi ja kuumat makkarat menivät kuin kuumille kiville. Tarjoilu oli kuitenkin sivuroolissa kun ihmiset antoivat avointa palautetta ehdokkaille. Sami otti osaltaan palautetta vastaan jakaessaan tukitiimin kanssa tulitikkuja ja muuta vaalimateriaalia rotuaarilla olleille ihmisille.

Keskustelut olivat avoimia ja rakentavia. Monet toivat esiin huolensa valtakunnan politiikan ajankohtaisista asioista ja nykysuunnasta. Selkeitä mielipiteitä tuli perhepolitiikkaan ja avioliittopäätöksiin liittyen. Korjattavaa näiltä osin olisi. Monen asian todettiin olevan myös hyvin.

Paremman arjen esiin nostamat teemat koettiin oikeiksi ja niistä annettiin myönteistä palautetta. Lapset, nuoret ja perheet tarvitsevat nyt kannustavan yhteiskunnan tuen. Työttömyyden vähentämiseksi pitää tehdä kaikki voitava yritysten toimintaedellytyksiä parantamalla ja yhteiskuntaa pitää rakentaa edelleen kestävien arvojen varaan.

Tapahtumassa paikalla kävi myös pitkäaikainen kokoomuksen entinen kansanedustaja Oiva Savela.

Kokoomuksen ehdokasjoukkue ja Samin kampanjan tukitiimi säteili tyytyväisyyttä päivän annista. Ihmiset olivat positiivisia ja hyväntuulisia ja kohtaamiset kannustavia. Tästä on hyvä jatkaa tulevan viikon tapahtumiin.

Ohessa kuvia tapahtumasta.


Rotuaari1312tiimi.jpgRotuaari1312yleis2.JPGrotuaari1312 yleis.JPGRotuaari1312_Oiva_Sami_Riku.jpgRotuaari1312_Sami_Eppu_Allu.jpg
Rouaari1312Eppu_Allu_Sami.jpg


© 2017 Copyright Sami Pikkuaho