Entinen kansanedustaja Oiva Savela tukee Samin valintaa eduskuntaan - Nyt tarvitaan vastuullisuutta


Julkaistu: maanantaina 18. maaliskuuta 2019


IMG_4087.jpgItsekkyys ja arvoperusteiden oheneminen ovat leimanneet maamme asioiden hoitoa pitemmän aikaa. Skandaalit ja kärjistykset ovat turmelleet arvokasta eduskuntatyötä. Kestävää perustaa ei oikein tahdo löytyä. Tarvitsemme vastuullisten päätösten tekoon sellaisia henkilöitä, joilla on kykyä ja uskallusta sekä yhteistyötaitoa tarttua asoihin, ei vain poliittisina ratkaisuina, vaan kansalaisia palvelevina tekoina.

Olen Samin kanssa keskustellessani ja tilaisuuksissa mukana olleena tutkaillut ja kysellyt hänen periaatteitaan. En tiedä, onko hän vaistonnut kysymysteni ja kommenttieni  taustan. Vastaukset ovat tyydyttäneet minua. Jos hän ei ole jotain aluetta täysin hallinnut, on hän luvannut ottaa asioista selkoa. Se on avoimuutta ja rehtiyttä.

Kansakunnan turva  ei ole vain taloutta sellaisenaan, vaan se vaatii heikommassa asemassa olevista sekä ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta huolehtimista. Kannattava yritystoiminta ja sen kautta luotu taloudellinen pohja ovat niitä välineitä, joilla meidän tarpeet tyydytetään. Myöskin työllisyys hoituu tätä kautta.

Terve arvomaailma, henkisten ja taloudellisten näkökulmien kokonaisuus yhdistyvät Samissa.

Siksi SAMI - 131.

Oiva Savela



Viimeisimmät uutiset

Eduskuntavaalit 2019


lauantaina 13. lokakuuta 2018

Ylen vaalikone - Samin mielipiteet  ja videot


sunnuntaina 12. maaliskuuta 2017

© 2019 Copyright Sami Pikkuaho