Yritysvierailuja ja vaalityötä Pyhännällä


Julkaistu: tiistaina 25. marraskuuta 2014


Lapwall.JPGSami kiertää maakunnan kunnissa tutustamassa yrityksiin ja tapaamassa paikallisia ihmisiä. Perjantaina 21.11 suunnattiin Pyhännälle maakuntapäivään. Ohjelmassa oli kaksi vierailua yrityksissä, ihmisten jututtamista paikallisen osuuskaupan edessä, tilaisuus kunnantalolla ja päivän päätteeksi savusaunakokoontuminen Ahvenjärvellä.


Yritysvierailujen tarkoitus oli saada tietoa paikallisten yritysten tilanteesta. Vierailupyyntöön vastattiin ystävällisesti molemmissa kohdeyrityksissä, Lapwallilla ja Maustajalla. Tämän kertaiset yritykset valikoituivat toimialan mukaan. Puurakentaminen ja elintarviketeollisuus kiinnostaa nyt erityisesti.

Lapwall on puuelementtejä valmistava kasvuyritys. Se on Suomen suurin elementtitehdas. Toimitusjohtaja Jarmo Pekkarisen mukaan yritys työllistää nyt 50 työntekijää, ensi vuonna arvioidaan tarvittavan 30 uutta työntekijää. Kysyntää tuoreelle yritykselle puurakentamisessa tuntuu olevan mukavasti. Tämän vuoden liikevaihdoksi arvioidaan kertyvän 11 miljoonaa euroa, ensi vuoden tavoite on 20 miljoonaa euroa.

Viennin osuus on tällä hetkellä 20% ja tavoite vuonna 2015 on 40%. Yritys satsaa siis voimakkaasti viennin kehitykseen. Toimitusjohtaja Pekkarinen näkee vientirenkaiden toiminnassa tehottomuutta ja siksi yritys panostaakin omaan suoraan vientiin.

Puurakentamisen vapautuminen on monelta osin hidasta. Betonirakentaminen on hallitseva rakentamisen muoto Suomessa. Pekkarisen mukaan nyt tarvittaisiin toimia yhteiskunnassa puurakentamisen kasvattamiseksi.

Viranomaisten toiminta rakentamisen ympärillä on eri seuduilla kirjavaa. Virkamiehet pelkäävät virkavirhettä ja se hidastuttaa lupa-asioiden eteenpäinvientiä. Nyt tarvittaisiin ”maalaisjärkeä” ja lupakäytäntöjen yhdenmukaistamista

Lapwallilla oli tekemisen meininki. Toimitusjohtaja Pekkarinen näkee yrityksen tulevaisuuden valoisana ja mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä pitkäjänteisesti.

 

Maustaja on elintarviketeollisuuden vahva sopimusvalmistaja. Maustaja on monen tunnetun elintarvikemerkin takana. Yksi tunnetuimpia lienee Turun sinappi, jota valmistetaan nyt uudestaan Suomessa.

Yrityksen tuotevalikoiman kokoerot ovat suuret. Pienin tuote on 5 g pakkauksessa ja suurin pakkausko on 1000 kilon kontti.

Viime vuoden liikevaihto oli 16 milj. ja tämän vuoden arvio on 18 milj. Maustaja on iso työllistäjä Pyhännällä. Yrityksen palveluksessa on 75 työntekijää. Viime vuonna tuli 10 uutta työntekijää. Nämä ovat rohkaisevia lukuja.

Toimitusjohtaja Arto Tölli kertoo, että elintarvikealan erityishaasteena on alaan kohdistuva voimakas sääntely. Vaikka valvonta onkin suurelta osin välttämätöntä, on se kustannuksia aiheuttavaa. Säätelystä aiheutuvia kustannuksia tulee myös pakkauksien kierrätysvaatimuksista.

Yrityksen kasvunäkymät Tölli näkee maltillisina. Voimakkaampi kasvu edellyttäisi useampien miljoonien investointeja tuotantolaitteisiin ja tiloihin. Tulevaisuuteen mennään positiivisin mielin.

Kiitos molemmille yrityksille yritysesittelyistä.

Ylhäällä kuva Lapwall (toimitusjohtaja Jarmo Pekkarinen, Sami ja asiakkuuspäällikkö Tuomas Tuuli)

Alla oleva kuva on Maustajalta (Sami ja toimitusjohtaja Arto Tölli)

 Arto tolli.JPG

Maakuntapäivä jatkui yritysvierailuista varsinaiseen vaalikiertueosioon. Sami jututti Pyhäntäläisiä paikallisen kaupan edessä ja kunnantalolla. Illalla oli miesten saunailta Ahvenjärvellä. Keskusteluissa nousi esille yritysten haasteet ja tuotekehityksen tarpeellisuus. Monilta osin olisi toimintatavoissa esimerkiksi rakennusteollisuudessa kehitettävää.

Myös ajankohtaiset politiikan aiheet puhuttivat. Antoisa päivä monella tavoin ja hyvillä mielin ajeltiin iltamyöhällä kotiin. Päivän järjestelyistä vastasi Pyhännän kokoomuksen puolesta Tuomas Tuuli. Kiitos!

Pyhannan sale2.JPGPyhannan sale3.JPG
Pyhanna sauna.jpg

 

 


© 2017 Copyright Sami Pikkuaho