Väkivalta tuo pelon arkeen

Sami Pikkuaho


Julkaistu: perjantaina 11. lokakuuta 2013


Oululaisen ammattioppilaitoksen joukkopuukotus herätti kotikaupunkimme ahdistavaan tietoisuuteen siitä, että tällainen traumaattinen väkivalta on mahdollista täälläkin. Ensimmäisten järkyttävien ja hajanaisten tapahtumatietojen kuuleminen herätti minussa ja varmasti myös monissa muissa vanhemmissa konkreettisen pelon omien nuorten puolesta. Tieto heidän turvassa olostaan helpotti vain hetken; tilalle tuli ahdistus ja suru väkivallan kohteeksi joutuneiden nuorten ja heidän läheistensä osasta.


Ahdistava on myös vaikea kysymys siitä, miten tällainen väkivalta on mahdollista. Mikä yhteiskunnassamme on niin pahasti pielessä, että tavallinen nuori tarttuu aseeseen ja kohdistaa surmaamistarkoituksessa järjettömän tekonsa toisiin oppilaisiin?

Jos ihmisen elämästä katoaa turvallisuuden tunne, hän menettää silloin paljon. Nyt se katosi monelta. Ihmisen arkeen vaikuttaa syvästi, kun hän kohtaa väkivaltaa yllättäen ympäristössä, jonka hän on aikaisemmin kokenut turvalliseksi. Luottamus lähimmäiseen ja oman koskemattomuuden kunnioittamiseen ovat perusasioita, joihin jokainen haluaisi luottaa.

Mitä pitäisi tehdä? Kysymykseen ei ole kenelläkään yksiselitteistä vastausta. Tärkeää ja välttämätöntä on, että kysymystä pohditaan kaikin mahdollisin keinoin yhteiskunnan eri tasoilla.

Keskusteluissa on tarpeen kuunnella vanhempia ja ennen kaikkea nuoria tarkalla korvalla. Löytyisikö sieltä vastauksia siihen, mikä voi ajaa nuoren tällaiseen epätoivoiseen tekoon? Ottamatta kantaa Oulussa tapahtuneen järkyttävän teon tekijän taustoihin, on pohdittava sitä, mistä ihminen on jäänyt osattomaksi kun hän toimii näin.

Vaikka arvostan perusteltuja keinoja rajoittaa aseiden saatavuutta ja hallussapitoa, en usko sen ratkaisevan vakavaa ongelmaa. Syyt ovat varmasti syvemmällä ja liittyvät muun muassa kasvatukseen ja yhteiskunnan eri ilmiöihin. Luotan kuluneeseen, mutta mielestäni toimivaan perusmääritykseen: lapsi ja nuori tarvitsee vanhemmiltaan rakkautta ja rajoja.

Rakkaus on välittämistä ja huomioimista. Jokaisen lapsen tulisi saada kokea olevansa tärkeä. Rajat ovat vanhempien määrittelemiä yhteisiä pelisääntöjä, joiden toteutumista tuetaan avoimella keskustelulla.

Väkivaltaviihde ja väkivaltapelit ovat yhteiskunnassamme yleisesti hyväksyttyjä. Ne vievät valitettavasti ison osan monen lapsen ja nuoren päivittäisestä ajankäytöstä. Sillä on vaikutuksensa: toimintamallit väkivaltaan saadaan valmiina ja niitä on mahdollisuus harjoitella virtuaalimaailmassa.

Vanhemmat, tiedämmekö mitä lapsemme ja nuoremme katsovat ja pelaavat internetissä? Olemmeko valmiita estämään konkreettisin keinoin väkivallan läsnäoloa siinä ympäristössä, jossa elämme? Aloitetaan tänään yhdessä siitä. Kunhan tosiasiat tunnustetaan, turvallisuuden lisäämiseksi on paljon tehtävissä myös yhteiskunnallisin toimin.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Oulusta ykkönen


tiistaina 2. lokakuuta 2018

Lapsivihamielinen perheenisä?


tiistaina 15. toukokuuta 2018

Vastuullisuutta lupasimme - nyt sitä kysytään!


sunnuntaina 10. joulukuuta 2017

© 2017 Copyright Sami Pikkuaho