Osa 4. Politiikka kuohuu uhkaavasti yli äyräiden / Kuvia Samin elämästä - Avoin kirjoitussarja

Sami Pikkuaho


Julkaistu: tiistaina 7. huhtikuuta 2015


mina ja venni.jpegKeskustelu vesirakentamisesta kärjistyi Pudasjärvellä vakaviin mittoihin 1980-luvulla. Mielten kuohu rakentamista vastaan sai yhä hyökkäävämpiä sävyjä. Paikallislehti julkaisi pilakuvan, joka syöpyi nuoreen mieleeni. Kuvassa iso käsi heilutteli marionettinukkea. Kädessä luki voimayhtiön nimi. Marionetiksi oli hahmoteltu kunnanjohtaja-isäni, jonka käsistä lähti langat kunnanvaltuustoon. Kuvalla viestittiin vaikutelmaa, miten vesiyhtiö heiluttelee kunnan päätöksentekoa. Tästä ja muistakin kantojen ulostuloista joidenkin vesirakentamisen vastustajien vihamielisyys sai katalysaattorin.

Yksi vielä voimakkaampi tapahtuma kuvaa uhkaa, jonka tunsin kohdistuvan perheeseemme. Muistikuvani on tällainen. Istun kahdeksasluokkalaisena poikana kotimme olohuoneessa eräänä iltana. Isäni on työmatkalla ulkomailla, ja nuorempi veljeni ja minä olemme kotona äitimme kanssa.

Puhelin soi ja vastaan siihen. Soittaja on rauhallisen kuuloinen, ehkä viisikymppinen mies. Hän ei esittele itseään vaan kysyy suoraa päätä isääni. Kerron hänen olevan työmatkalla. Mies kysyy minulta, tiedänkö Iijoen asioista mitään. Säikähdän ja kiellän tietäväni. Käsi vapisten painan poliisin puhelimeemme asentaman nauhurin päälle. Soittaja jatkaa rauhallisesti aivan kuin toimittaisi jotakin tavallista asiaa: "Iijoki kostaa jollekin teidän perheestä vaikka kuolemalla". Jähmetyn kauhusta enkä saa sanaa suustani. Soittaja pyytää kertomaan terveisiä isälleni ja sulkee luurin. Seuraavana yönä veljeni ja minä emme tahtoneet saada unen päästä kiinni. Siitä alkoi alitajuntainen pelko, joka väistyi vasta vuosien mittaan.


Noilta kiivailta vuosilta on myös seuraava järkyttävä muistikuva eräästä uudenvuoden aattoillasta. Pudasjärvellä oli tapana juhlistaa vuoden vaihtumista ilotulituksella kauppakeskuksen tai kunnanviraston edessä. Rakovalkeat paloivat ja makkaraa paistettiin. Ennen vuoden vaihtumista oli puhe, jonka piti kunnanjohtaja. Tämän jälkeen alkoi odotettu ilotulitus. Olemme kotona aattoiltana hieman ennen tapahtumaan lähtöä. Puhelin soi ja joku meistä pojista vastaa. Soittaja on keski-ikäinen nainen, joka pyytää äitiäni puhelimeen. Hätääntynyt nainen ei kerro nimeään, ilmoittaa vain tiedossaan olevan suunnitelman isäni surmaamiseksi puhujan korokkeelle samaisena iltana. Asiansa jälkeen soittaja katkaisee puhelun. Muistan järkyttyneen äitini pyytävän isääni jäämään kotiin. Vieläkin säilyy kuva isäni päättäväisestä ja rauhallisesta ilmeestä, kun hän sanoo olevan mahdoton ajatus alistua tällaisen uhkailun edessä. – Isäni piti puheen tilaisuudessa ilman mitään todellista uhkaa.

Eräänä yönä enoni kimppuun hyökkäsi kaksi puukkomiestä pimeällä kotitiellämme. Hän selvisi dramaattisesta välikohtauksesta itsepuolustustaitonsa avulla. Tapahtuma järkytti kuitenkin meitä kaikkia niin, että kotiimme hankittiin saksanpaimenkoira turvaksi. Koira toi minulle merkittävää turvaa, enkä enää pelännyt liikkua ulkona iltaisinkaan.

Fyysistä uhkaa ei henkilökohtaisesti minuun kiivaina vuosina kohdistunut. Politiikan raadollisen puolen tuo aika kuitenkin avasi ymmärtämään. Tämä ei silti jättänyt minuun traumaa, vaan asetuin vajaat kymmenen vuotta myöhemmin itse ehdolle kunnallisvaaleissa Ylikiimingissä 1992. Tulin valituksi hyvällä äänimäärällä valtuustoon ensikertalaisena. Kerron näistä vaiheista tällä palstalla jäljemmin.

Kanta vesivoimarakentamiseen jakoi kuntalaiset kahteen leiriin, mutta vastustajat muodostivat selkeän vähemmistön. Suurin osa kuntalaisista ja luottamushenkilöistä puolsi merkittävän hankkeen saamista Pudasjärvelle. Eri puolilla järjestettyihin kuulemistilaisuuksiin tuli väkeä runsaasti. Tilaisuuksissa luonnollisesti pitivät hankkeen vastustajat kovaa ääntä. Joissakin tilaisuuksissa käytettiin todella hyökkääviäkin puheenvuoroja.

Huolimatta itseäni pelottavista lieveilmiöistä koin keskustelun asiasta hyvin kiinnostavana. Kun asiaa käsiteltiin valtuuston kokouksissa, istuin todella intomielellä yleisön joukossa. Minua kiehtoi voimakkaasti se, miten täysin vastakkaiset kannat edustivat kannattajilleen ainoaa totuutta. Etenkin hankkeen vastustajien totuus sai teesien höysteeksi palavaa tunneryöppyä ja kihisevää intoa. Puheenvuorojen käyttäjien joukossa oli sellaisiakin, jotka liikuttuivat kuvatessaan mielikuvia siitä, mikä tappio se olisi heille henkilökohtaisesti ja varsinkin mitä Pudasjärvi menettää, jos Kollajan allas rakennetaan. Uskon heidän olleen aidosti teesiensä takana.

Pudasjärvi teki asiassa myönteisen päätöksen, mutta koskiensuojelulaki hautasi hankkeen. Kun loppuratkaisu oli tuollainen, muistan isäni valtavan pettymyksen ja turhautumisen. Työllistävät vaikutukset olisivat olleet erittäin mittavat työttömyyden kourissa olevalle kunnalle. – Hankkeen vastustajat juhlivat, kun koskilakiin sisällytettiin myös Kollajan alue.

Poliittinen heräämiseni tapahtui Kollajan taisteluiden aikana. Tunnistin itsessäni halun vaikuttaa. Aloin ottaa kantaa yhteiskunnallisiin ilmiöihin.

Kollajasta keskustellaan Pudasjärvellä taas. Haluan jakaa kokemukseni tässä, jotta tänään voisimme ymmärtää, miten tunteet voivat nousta liian suureen rooliin yhteisten asioiden hoitamisessa. En myöskään halua leimata silloista hankkeen vastustajien joukkoa yleisesti, kuvatuilla ääri-ilmiöillä kun ei ole mitään tekemistä kantojaan asiallisesti puolustavien kanssa.

Toivon keskustelun säilyvän asiallisena ja rakentavana. On tarpeen kuunnella kaikkia osapuolia ja kunnioittaa toisten näkökantoja.

Seuraavana julkaistaan osa 5. Taistellen reserviupseerikouluun

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Luottamuksen arvoisesti


torstaina 13. huhtikuuta 2017

© 2017 Copyright Sami Pikkuaho