Puhelin soi

Sami Pikkuaho


Julkaistu: keskiviikkona 6. elokuuta 2014


Meidän perheessä on tätä kesää vietetty hieman normaalista poiketen. Toki siihen on sisältynyt perinteisesti asuntovaunureissua, uimarannalla oleilua ja muuta mukavaa kesätekemistä. Yksi asia on kuitenkin ollut toisin, isä on ollut paljon puhelimessa, enemmän kuin koskaan ennen.


puhelimessa.jpgPuhelin on soinut ja soinut. Se on vaatinut perheeltä kärsivällisyyttä. Puheluihin on ollut painavat syynsä, ei ole voinut olla vastaamatta, eikä toisaalta myöskään soittamatta.

Olen halunnut kuunnella. Soittajat ovat olleet hämmentyneitä ja huolestuneita, onpa moni ollut vihainenkin. Yhteinen vaalihanke näytti päättyneen, eivätkä paremman arjen asiat pääsisi koskaan siihen vaiheeseen, että niiden kannatusta päästäisi mittaamaan vaaleissa. Tämä näkymä veti toista vuotta vaalityötä tehneiden ihmisten, nuorten ja vanhempien naamat vakavaksi. 30 tilaisuuden järjestäminen ei tule itsestään. Se oli kova isku ihmisille joille olin luonut uskoa ja luottamusta politiikkaa kohtaan. Niin moni on innostunut. Itse olen kokenut tästä suurta vastuuta. Vastuuta kampanjan päättymisestä ja pettymyksen tuottamisesta.

Tein itse viime kädessä päätöksen Keskustan ehdokkuudesta vetäytymisestä. Tie nousi pystyyn ja koin mahdottomaksi jatkaa. Maali jota kohti olimme yhdessä "palloa potkinneet", siirtyi paikaltaan ja jäimme tyhjälle kentälle. Esivaaleja ei tullut.

Joskus asiat ovat ylitse muiden. Joskus ne pakottavat mukavuusalueen ulkopuolelle, tinkimään omasta. Yhteinen huoli perheiden, lasten ja nuorten tulevaisuudesta vaati pysähtymään ja katsomaan ympärille. Minua velvoitettiin ja koin velvollisuudeksi vastata orastavaan toivoon löytää uusi tie, uusi väylä rakentaa parempaa huomista. Tällä tiellä olen kokenut hyväksyntää ja arvostusta. Se rohkaisee. On aika ottaa riski. Puhelin soi varmasti jatkossakin. Lupaan nöyrästi kuunnella edelleen.


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Oulusta ykkönen


tiistaina 2. lokakuuta 2018

Lapsivihamielinen perheenisä?


tiistaina 15. toukokuuta 2018

Vastuullisuutta lupasimme - nyt sitä kysytään!


sunnuntaina 10. joulukuuta 2017

© 2017 Copyright Sami Pikkuaho