Osa 9. Suomen nuorin kunnanhallituksen puheenjohtaja / Kuvia Samin elämästä - Avoin kirjoitussarja

Sami Pikkuaho


Julkaistu: sunnuntaina 12. huhtikuuta 2015


mina ja venni.jpegMuutettuamme Ylikiiminkiin vuonna 1992 minua pyydettiin keskustan ehdokkaaksi samana vuonna pidettäviin kunnallisvaaleihin. Lähdin ennakkoluulottomasti mukaan, mihin minua kannusti Pudasjärvellä nuorena kokemani mielenkiinto. Tulin yllätyksekseni valituksi suurella äänimäärällä kunnanvaltuustoon. Tilanne oli otollinen, ja paikka kunnanhallitukseenkin avautui saman tien.

Aloitin luottamustehtäväni intoa täynnä. Homma sieppasi vahvasti mukaansa, ja minua todella kiinnosti yhteisten asioiden hoito. Istuin muiden tehtävien ohella myös sosiaali- ja terveyslautakunnassa kunnanhallituksen edustajana. Minua kiinnostikin erityisesti tämä osa-alue, joka nappaa suuren osan kunnan budjetista.

Seuraavissa kunnallisvaaleissa onnistuin kasvattamaan äänimäärääni, ja minua esitettiin kunnanhallituksen puheenjohtajaksi. Valintaprosessi eteni mielenkiintoisesti. Mandaattijaossa paikka oli keskustavoittoisessa kunnassa laskettu keskustalle. Normaalisti puolue päättää henkilöstä sille kuuluvaan paikkaan. Keskustelu kävi kiivaana kunnallisjärjestössä ja valtuustoryhmässä. Vastanapoina olivat uudistusta ja vaihtuvuutta haluavat, toisella puolella kokemuksen nimiin vannovat.


Äänestys käytiin kunnanhallituksen puheenjohtajanakin toimineen, ansioituneen kunnallismiehen Jouko Karjalaisen ja minun välilläni. Voitin äänestyksen, ja valintani piti olla tällä selvä. Valtuustossa oli kaksi SMP:n edustajaa. Nämä halusivat tuikata lusikkansa soppaan, ja esittivät valinnat tekevässä valtuuston kokouksessa Karjalaista puheenjohtajaksi, tyystin piittaamatta keskustaryhmän päätöksestä. Kysymys vaati tietenkin keskustelua, ja sen kiivauden nostivat puheenvuoroillaan huippuunsa lähinnä nämä kaksi SMP:n valtuutettua. Muiden arvioiden ohella sain kuulla olevani tehtävään kelvoton. Tuli äänestys, jonka kuitenkin edelleen voitin, ja minut valittiin uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi. Nuijan varteen tarttui Suomen nuorin senhetkisistä puheenjohtajista. Intoa ja vaikuttamisen halua ei ainakaan puuttunut.

Vanhempi väki epäili – ei ehkä täysin perusteetta – kokemattomuuteni ja ikäni olevan haaste lähteä kunnanhallitusta johtamaan. Yksi huvittava tapahtumaketju muistuu mieleeni ensimmäisen johtamani kokouksen illalta. Tulin hyvissä ajoin kunnantalolle ennen kokousta. Kunnantalon aulassa oli kaksi wc-tilaa, ja piipahdin toiseen niistä hieman ennen, kuin kaksi hallituksen kokenutta naisjäsentä tuli aulaan. He eivät tienneet minun olevan pesemässä käsiäni ja keskustelivat avoimesti tunnoistaan ennen ensimmäistä kokousta. Toinen rouvista tuumaili, että tuleekohan tästä kokouksesta ihan mitään tuollaisen nulikan johdolla. Toinen rouvista kertoi kantanaan, että ei taida tulla muuta kuin nolo juttu koko hommasta. En raskinut tulla ulos vessasta heidän aulassa ollessaan; eivät heidän sanansa tietenkään olleet tarkoitetut minun korvilleni. Heidän mentyään kokoushuoneeseen tulin itsekseni naureskellen aulaan ja sitten kokoustilaan. Siellä tervehdeltiin kohteliaasti toisiamme. Olin perehtynyt asialistaan ja kokouskäytänteisiin huolellisesti. Niin päästiin ensimmäistä kokousta pitämään.

Otin jämäkän, asiallisen ja itselleni sopivan linjan heti alusta pitäen. Puheenvuoroja jaoin ja keskusteluja vedin yhteen päätöksien muotoutuessa jouhevasti nuijalle valmiiksi. Tiukat napautukset päätöksien sinetiksi ja eteenpäin. Kokous loppui normaalia aikaisemmin ja uskoisin useimpien olleen hieman yllättyneitä jouhevasta etenemisestä. Voin paljastaa naapurikunnan johtajan, isäni antaneen minulle evästyksiä ja vinkkejä homman hoitamiseksi. Mainitsen ylikiiminkiläisten luottamushenkilöiden fiksuuden osoituksena, että nuo kaksi kykyäni kokouksen edellä epäillyttä rouvaa kiittelivät kohta jäljestä vuolaasti kokouksen asiallisesta johtamisesta. Huikkasipa toinen lähtiessään: ”Me vähän kyllä etukäteen epäiltiin”.

Vaikka kokoustekniikka sujuikin kohtuullisesti, oli nuorella idealistilla paljon opittavaa. Olin ollut aktiivinen neljän vuoden ajan kunnanhallituksessa, ja arvelin nyt voivani vaikuttaa kuntalaivan kääntämiseen merkittävällä tavalla. Näin nimittäin monia asioita hyväksi hoitaa totutusta poikkeavalla tavalla. Voimakkaasti uusiutunut ja myös nuorentunut valtuusto edellytti, että pyrittäisiin nopeuttamaan kunnan kehittämishankkeita. Olin mielessäni valmis toteuttamaan niitä innolla. Olo oli kuin kapteenilla valtamerilaivan ruorissa: tuosta kun käännän, niin johan suunta muuttuu. Ei se silti tietenkään niin toimi, vaan tarvitaan hyvää yhteistyötä ja neuvottelukykyä sekä luottamushenkilöiden kesken että virkamiesten kanssa.

Ylikiimingin johdossa oli silloin pitkäaikainen kunnanjohtaja, ansioitunut ja arvostettu, eläkeikää lähestyvä Juhani Rajatie. Hän oli pystynyt johtamaan kunnan virkamiestyötä Ylikiimingin parhaaksi jo vuosikymmeniä. Nyt valtuutetuilta kuului ajan vaatimuksena, että asioita pitää viedä vauhdikkaammin eteenpäin. Taustalla sain tehtävän kannustaa kunnanjohtajaa nopeuttamaan prosesseja. En osannut tehdä sitä riittävän hienovaraisesti ja rakentavasti, ja ajauduimme aluksi hieman eri linjoille. Innokkuudestani kertoo jotain se, että jälkeenpäin isäni kertoi kunnanjohtaja-kollegansa Ylikiimingistä soittaneen Pudasjärvelle ja pyytäneen isää vaikuttamaan poikansa innokkuuteen luottamushenkilöjohtajan toimessa. ”Paavo, nyt tarvitaan apua. Jos saat poikasi höyryä laskettua edes 80 prosenttia, niin minä saatan jotenkin pärjätä hänen kanssaan”, oli kunnanjohtaja Rajatie huokaissut.

Alussa kangertelivat linjojen ja toimintatapojen erot, mutta piakkoin löytyi loistava yhteistyön sävel hänen kanssaan. Opin Rajatieltä paljon kunnan johtamiskäytännöstä. Hän oli erinomainen neuvottelija ja teki työtään sydämellä. Itse opin, mitä tarkoittaa maltti ja yhdessä tekeminen. Kunnanvaltuutettuna olin kolme kautta, yhteensä 12 vuotta. Se aika oli ilmiselvää poliittisen elämän korkeakoulua. Jäin pois kolmen kauden jälkeen vuonna 2004 enkä enää asettunut ehdolle vaaleihin. Kasvava perhe ja yrityselämä kaipasivat keskittymistä niin, että kunnallispolitiikalle ei jäänyt riittävästi aikaa. – Mielenkiinto yhteisiin asioihin jäi.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Luottamuksen arvoisesti


torstaina 13. huhtikuuta 2017

© 2017 Copyright Sami Pikkuaho