Osa 8. Auttajana yhteisön sisällä / Kuvia Samin elämästä - Avoin kirjoitussarja

Sami Pikkuaho


Julkaistu: lauantaina 11. huhtikuuta 2015


mina ja venni.jpegSairaankuljetus, nykytermillä ensihoito, on pienellä paikkakunnalla luonteeltaan toisenmoista kuin suurissa taajamissa. Erilaista haastetta ja työn kuormaa syntyy siinä, että yrittäjä itsekin elää kokoaikaisesti sen yhteisön sisällä, joka on myös hänen työkenttänsä ja asiakaskuntansa. Vapaa-aikaa ei työstä käytännössä ollut monestikaan, ei ainakaan sääntömääräisesti.

Sairaankuljettajaan turvauduttiin monesti kiireettömässäkin hoitoavun tarpeessa. Lukemattomia kertoja olen auttanut kotiini tulleita avun tarvitsijoita. Päivystyksen ulkopuolellakin laitettiin lappua ja sidettä käärittiin. Usein piti arvioida hoitopaikkaa, miten se soveltuu jonkun potilaan hoitoon tai auttamiseen. Apua annoin todella mielelläni, ja ihmisten palaute palkitsi mielen ja antoi voimia. Puhelin soi usein yölläkin. Aina ei tarvittu ambulanssia, mutta avun tarve oli silti todellinen ja ongelma vakavakin.


Eri-ikäiset mielenterveysongelmien kanssa kamppailevat ihmiset turvautuivat sairaankuljettajiin saadakseen keskusteluapua. Tunsin ihmisten tukemisen erityisen tärkeäksi ja sopivana luonteelleni. Kuunteleminen ja tukeminen antoivat sysäyksen pyrkiä kehittämään myös itseään auttajana. Oli palkitsevaa, kun näki monien voittavan ongelmansa ja pääsevän elämässä jaloilleen. Yhteistyö sujui kitkatta kunnan psykiatrisen sairaanhoidon henkilöstön kanssa. Tilanteet vain olivat hyvin moninaisia ja haastavia. Toimin useiden henkilöiden tukihenkilönä, kunnes omat voimavarat rupesivat jatkossa ehtymään. Tilanteeseen tarvittiin toisenlaista toimintamallia. Loppuajasta en ottanut vastaan muita kuin sairaankuljetusta koskevia puheluita yöaikaan. Näin oli välttämätöntä myös perheen jaksamisen takia.

Työn haasteissa tunsin, että kaipasin laajempaa koulutuksellista valmiutta ensihoidon tehtäviin. Päätin jatkaa opintojani työn ohessa terveydenhuolto-oppilaitoksessa. Hain leikkaus-anestesiasairaanhoitaja linjalle ja sain opiskelupaikan. Opiskelu sitovan työn ohella oli ajoittain erittäin vaativaa, mutta se antoi minulle laadukkaan tilaisuuden kohentaa työvalmiuttani ammattini keskeisillä alueilla. Opintoni sairaanhoitajaksi sujuivat suunnitellusti, ja valmistuin reilun kahden vuoden intensiivisen opiskelun jälkeen loppuvuonna 1996.

Harjoittelujaksot erilaisissa hoitoympäristöissä antoivat perspektiiviä omaan työhön. Hoitajan identiteettini vahvistui entisestään noina vuosina. Jälkeenpäin aivan muunlasessa työssä toimiessani olen todennut usein, että sairaanhoitaja on aina sairaanhoitaja. Kuulostaa ehkä yllättävältä, mutta sairaanhoitoalan koulutus on jalostanut myös aivan muun alan yrityksen henkilöstöjohtamisen valmiuksia. Kokonaisvaltainen ihmistuntemus on tuiki tärkeä taito. Hoitoalan työntekijä ansaitsee erityisen arvostukseni sen näkemyksen mukaan, minkä olen saanut hoitotyön kokemuksesta. Niin tulisi myös yhteiskunnan arvostuksen näkyä nykyistä konkreettisemmin.

Sairaankuljetustyö on hoitotyön osa-alue, eikä sitä voi vaitiolovelvollisuuden takia kuvata yksilöiden eikä tunnistettavasti, mutta nostan tässä esiin yhden muistoni. Se on vaaratilanteesta, jossa kiireellisessä hälytysajotehtävässä ohjaamani ambulanssi törmäsi suurella nopeudella yllättäen eteen tulleeseen hirveen. Jarruttaa en kerinnyt. Väistöliikettä tehdessäni auto syöksyi potilas ja toinen sairaankuljettaja kyydissä ulos tieltä. Hirven etuosa iskeytyi voimakkaasti tyhjänä olevan vänkärin paikan yläpuolelle. Auto sukelsi syvään ojaan, joka oli täynnä lunta. Ambulanssimme kallisteli voimakkaasti puolelta toiselle, mutta pysyi aivan ihmeen kaupalla kohdallaan. Aikansa ojanpohjaa kynnettyään syvään lumeen kaivautunut auto pysähtyi. Pääsimme ulos ikkunan kautta ja pahoilta henkilövahingoilta selvittiin. Potilaan kuljettaminen jatkui toisella ambulanssilla. Ainekset vakavaan onnettomuuteen olivat suuret.

Sairaankuljettajana kohtasin elämän koko kirjon. Ihmiselämän erilaiset ongelmat tulivat esiin usein sairauden tai onnettomuuksien kohdatessa. Kohtaamani ongelmat iskivät siihen mieleni lohkoon, joka aina nosti pintaan kutsumukseni yrittää auttaa parhaani mukaan. Aina ei suinkaan kyennyt löytämään oikeita toimintamalleja vaikka kuinka yritti.

Otan polttopisteeseen tässä yhden ilmiön. Suhtaudun kannanotoissani alkoholiin vakavasti. Se pohjaa työssä saamaani kokemukseen. Näin kouriintuntuvasti, millaista vahinkoa alkoholin käyttö saa aikaan. Olen nähnyt ihmisen kuolevan suoraan alkoholista johtuvaan sairauteen, olen lukemattomia kertoja ollut tilanteessa, jossa humalatila on aiheuttanut onnettomuuden. Jotkut näistä ovat johtaneet kuolemaan. En koskaan, en kertaakaan ole hoitanut väkivallasta johtuvia ensihoitotehtäviä, joissa ei päihteillä olisi ollut osuutta tapahtumaan. Oma lähisukulaisenikin menehtyi alkoholin käytöstä johtuvaan sairaskohtaukseen. Joskus olen ollut turhautunut, kun kysytään miksi en käytä alkoholia. Ei ole vaikea löytää perusteluja.

Sairaankuljettajana toimiminen ja sairaanhoitajan koulutus ovat antaneet minulle valmiuksia ymmärtää lukemattomia tekijöitä, jotka vaikuttavat terveydenhuollon toimivuuteen maassa. Tämän sektorin tuntemustani on toiselta taholta vahvistanut vuosien perehtyminen sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan, kun olin kunnallisissa luottamustehtävissä.

Kunnallispolitiikan kiemuroita avaan seuraavassa osassa:  Suomen nuorin kunnanhallituksen puheenjohtaja

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Luottamuksen arvoisesti


torstaina 13. huhtikuuta 2017

© 2017 Copyright Sami Pikkuaho