Arjen sankareita

Sami Pikkuaho


Julkaistu: sunnuntaina 11. toukokuuta 2014


Äidit, sellaisia he mielestäni ovat. Arjen sankareita ja yhteiskunnan tukipilareita, tulevaisuuden rakentajia. Ei pärjättäisi ilman ja tähän toteamukseen on vahvat perusteet.


Tunnetusti tiedetään äidin ja lapsen suhteen olevan ensisijainen ja ainutlaatuinen lapsen ja nuoren tasapainoisen kehittymisen mahdollistajana. Siitä suhteesta löytyy eväät lapsen ponnistaa omaan elämään. Tällä en halua mitenkään aliarvioida isän mahdollisuuksia toimia tasavertaisena kasvattajana ja turvallisena aikuisena lapselle, mutta mielestäni äidin osuutta on vaikea korvata millään. Parhaimmillaan lapsella on vanhemmat, jotka yhdessä luovat turvallisen ympäristön lapsen elämään.

Tänä äitienpäivänä haluan osoittaa erityisen ajatuksen teille sijais- ja adoptioäidit, jotka arvokkaalla tavalla annatte itsenne turvalliseksi ihmissuhteeksi lapsille joilla ei ole luonnollista mahdollisuutta äitisuhteeseen. Tavatessani teitä, suuren sydämen omaavia ihmisiä, olen vain voinut ihastella sitä todellista välittämistä ja rakkautta mikä näkyy tärkeässä tehtävässänne. Kiitos siitä teille myös tämän yhteiskunnan puolesta, sillä tehtävänne yhteiskuntaa rakentava vaikutus näkyy huomisessa konkreettisella tavalla.

Ajattelen teitä yksinhuoltajaäidit. Teitä on paljon. Arki yksinhuoltajaäidillä on usein erityisiä haasteita täynnä. Niiden keskellä arki pyöritetään joskus voimavarojen äärirajoilla.

Äitienpäivään liittyy paljon tunnetta. Surullisiakin tunteita. Elämän kohtalot koskettavat. Ikävälle ja muistoille on sijansa.

Tänään on kuitenkin juhlan aika. Aika kiittää ja onnitella teitä kaikkia äitejä. Ruusuja arjen sankareille!

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Oulusta ykkönen


tiistaina 2. lokakuuta 2018

Lapsivihamielinen perheenisä?


tiistaina 15. toukokuuta 2018

Vastuullisuutta lupasimme - nyt sitä kysytään!


sunnuntaina 10. joulukuuta 2017

© 2017 Copyright Sami Pikkuaho